Henkilötakaus

Kuvassa oikeussalista tuttu "nuija", joka kuvastaa henkilötakauksen vastuita.

Vuokrasuhteen alussa vuokralainen asettaa vakuuden vuokrien ja muiden sopimuksen velvoitteiden täyttämiseksi. Tietyissä tapauksissa vakuutta on voinut hakea oman kunnan sosiaalitoimesta maksusitoumuksena (nykyään maksusitoumushakemukset käsittelee Kela). Vakuuden käyttö ja sen periaatteet ovat vuokrausalalla toimiville yleisesti tunnettuja käytäntöjä ja moni varmaan tietääkin, että reippaasti yleisin vakuussumma on kahden kuukauden vuokraa vastaava summa. Mutta kaikki eivät välttämättä tiedä, että laki rajaa vakuuden ylärajaksi kolmen kuukauden vuokraa vastaavan summan. Olemme toiminnassamme havainneet, että tilastot maksuhäiriömerkintöjen lisääntymisestä näkyvät empiirisesti suoraan myös kentällä. Tästä herää tietysti kysymys, mitä maksuhäiriömerkinnän omaava henkilö voi tehdä parantaakseen asemiaan asuntomarkkinoilla. Läheskään kaikki vuokranantajat eivät innostu Kela-takauksesta – osa sen vuoksi ettei kenelläkään ole henkilökohtaista vastuuta ja osa Kela-takauksen byrokraattisuuden vuoksi – joten yksi yleistyvä vaihtoehto on ulkopuolisen takaajan henkilötakaus vuokrasuhteen velvoitteiden maksamisesta.

Lataa takaussopimus sekä 15+ vuokraamisen asiakirjaa syöttämällä asuntosi paikkakunta ja pinta-ala

Lataamalla hyväksyn rekisteriselosteen

cover

Henkilötakaus ja takaajasuhde

Korkeimman oikeuden 19.12.2017 (KKO:2017:91) antaman päätöksen mukaan lain asettama kolmen kuukauden vuokraa vastaavan summan yläraja ei päde takaussuhteessa, sillä KKO:n mukaan takaaja ei ole osa alkuperäistä vuokrasopimusta vaan takaussitoumus on oma sopimus kokonaisuutensa. Henkilötakaus lienee siis entistä houkuttelevampi vaihtoehto vuokranantajalle kuin Kela-takaus. Vaikka vuokralainen itse ei ole taloudellisessa vastuussa on takaaja todennäköisesti joku vuokralaisen läheinen, jolle ei kehtaa tehdä ohareita ja jonka ohjeita kuunnellaan mikäli asiat alkavat mennä pieleen. Harva kuitenkaan vuokraa asuntoa vain jättääkseen vuokrat maksamatta vaan kyseessä on usein suurempi, henkilökohtainen tragedia, jossa läheinen takaaja voi todennäköisesti auttaa huomattavasti ulkopuolista ja etäistä vuokranantajaa enemmän.

Takaajaksi ryhtyvän on toisaalta hyvä tutustua KKO:n päätökseen ennen suuren taloudellisen sitoumuksen tekemistä. Henkilötakaaja voi joutua maksamaan useiden kuukausien vuokran sekä mahdolliset asunnolle huolimattomasta asumisesta aiheutuneet muut kustannukset (loppusiivous, remontit jne.) jos vuokralainen ei kykene huolehtimaan velvoitteistaan. Parhaiten omavelkainentakaus sopii sellaiselle, jonka luottotiedot ovat menneet ja asunnon saantimahdollisuus vaikeutunut, mutta jonka elämä on palannut raiteilleen ja luottotiedoista huolimatta läheinen takaaja pystyy luottamaan hänen maksukykyynsä. Jos maksu- tai työkyky sen sijaan on epävarma, ei läheistä välttämättä kannata edes sotkea omaan ahdinkoon vaan voisitte yhdessä selvittää muita asumisvaihtoehtoja kuin yksityisen sektorin vuokra-asunnot.

Palaa tästä vuokraamisen tietopankkiin.

Usein kysytyt kysymykset

Henkilötakaus vuokrasuhteessa tarkoittaa tilannetta, jossa joku henkilö, yleensä toinen henkilö tai organisaatio, sitoutuu vastuuseen vuokralaisen vuokraveloista tai sopimusvelvoitteista. Henkilötakaus antaa vuokranantajalle lisäturvaa, jos vuokralainen ei kykene maksamaan vuokraa tai täyttämään muita vuokrasopimuksen ehtoja. Takauksen avulla vuokranantaja voi saada korvauksen vuokrarästeistä tai muista vuokralaisen velvoitteista takausvelvolliselta.

Henkilötakauksen antajana vuokrasuhteessa voi toimia yksityishenkilö tai organisaatio, joka on valmis sitoutumaan vuokralaisen velvoitteiden takaisinmaksuun. Usein henkilötakauksen antajana toimii esimerkiksi vuokralaisen vanhempi, huoltaja tai läheinen ystävä, mutta se voi myös olla esimerkiksi takausyhtiö tai muu organisaatio, joka tarjoaa takauspalveluita. Vuokranantaja voi asettaa tiettyjä vaatimuksia takausvelvolliselle, kuten taloudellisen luotettavuuden tai tietyn tulotason.

Henkilötakaus vuokrasuhteessa voi aiheuttaa riskejä takausvelvolliselle. Yksi suurimmista riskeistä on taloudellinen vastuu, mikä tarkoittaa, että jos vuokralainen ei pysty maksamaan vuokraa tai täyttämään muita vuokrasopimuksen velvoitteita, takausvelvollinen voi joutua vastuuseen maksuista omalla omaisuudellaan. Tämä voi aiheuttaa taloudellisia vaikeuksia tai jopa velkakierteen takausvelvolliselle. Lisäksi henkilötakaus voi sitoa takausvelvollista pitkäksi aikaa, kunnes vuokrasuhde päättyy tai vuokrasopimus muuttuu.