Sijoitusasunnon verotus

Kuvassa laskin, vihkonen ja kynä nurmikon päällä, joka kuvastaa tilannetta, jossa vuokranantaja tekee laskelmia sijoitusasunnon verotukseen liittyen.

Sijoitusasunnon verotus on moniulotteinen, mutta ei kuitenkaan monimutkainen asia. Koska sijoitusasunto on nimensä mukaisesti sijoitus, on sen tuottoja arvioitaessa erittäin tärkeää ottaa huomioon myös verotukselliset asiat. Monista, erityisesti ensimmäistä sijoitusasuntoa hankkivasta, sijoitusasunnon verotus saattaa tuntua hankalalta hallita, mutta tosiasiassa kyseessä pohjimmiltaan helppo asia. Verottajan sivuilta löytyy hyviä ja selkeitä ohjeita verojen laskemista ja maksamista varten, mutta asiaa helpottaaksemme, olemme myös keränneet olennaisimmat tärpit. Verotuksen pääkohdat jakautuvat kolmeen eri ajalliseen vaiheeseen: sijoitusasunnon ostamiseen, sijoitusasumisen vuokraamiseen ja sijoitusasunnon myymiseen.

Lataa vuokranantajaopas sekä 15+ vuokraamisen asiakirjaa syöttämällä asuntosi paikkakunta ja pinta-ala

Lataamalla hyväksyn rekisteriselosteen

cover

Sijoitusasunnon verotus ostaessa

Kun ostat asunnon, tulee sinulle maksettavaksi 2% suuruinen varainsiirtovero. Tästä on tehtävä oma-aloitteisesti varainsiirtoveroilmoitus. Varainsiirtovero lasketaan aina asunnon velattomasta hinnasta, vaikka olisitkin hyödyntänyt ostaessa yhtiölainaa ja näin ollen maksanut alemman myyntihinnan. Verottajan sivuilla löytyy asiasta varsin havainnollistava esimerkki:

Sanna ostaa asunto-osakkeen, jonka myyntihinta on 60 000 euroa. Osakkeisiin kohdistuva yhtiölaina on 20 000 euroa. Asunnon myynti-ilmoituksessa velaton hinta on siis 80 000 euroa. Varainsiirtovero lasketaan 80 000 eurosta. Varainsiirtovero on 2 % x 80 000 euroa = 1 600 euroa. Sillä ei ole merkitystä, maksaako Sanna yhtiölainan pois kaupanteon hetkellä vai pikku hiljaa osana yhtiövastiketta.

Voitkin lukea lisää ja tarkempia ohjeita täältä tai käyttää Verottajan kätevää laskuria varainsiirtoveron määrän selvittämiseksi täällä.

Joskus, jos taloyhtiö on rakennettu vuokratontille, niin sinulla saattaa olla mahdollisuus lunastaa huoneistokohtainen tonttiosuus kaupanteon yhteydessä. Tämän katsotaan kuitenkin olevan kiinteistökauppa, joten siihen sovelletaan omaa 4%:n varainsiirtoveroaan.

Tontinosan osalta varainsiirtoveroilmoitus on tehtävä 6 kuukauden sisällä kaupanteon hetkestä ja huoneiston osalta 2 kuukauden kuluessa, paitsi jos kyseessä on uudiskohde. Tällöin teet varainsiirtoveroilmoituksen 2 kuukauden kuluessa siitä, kun huoneiston omistussoikeus on siirtynyt sinulle.

Sijoitusasunnon verotus vuokrattaessa

Vuokratulot ovat sijoitusasunnon omistajalle olennainen tulonlähde. Vuokratulot ovat pääomatuloa ja niistä maksetaan veroa 30% 30 000 euroon asti ja 34% sen ylittävästä osuudesta. Voit kuitenkin tehdä useita verovähennyksiä vuokratulosta, jotka kannattaa ehdottomasti käyttää. Tämä on aiheena niin laaja, että siitä on oma artikkelinsa täällä, mutta alla on vähennyksiin liittyvät pääkohdat listattuna.

Voit vähentää vuokratuotoista seuraavat asiat verotuksessa,

– Vesimaksu
– Hoitovastike
– Pääoma- eli rahoitusvastike, jos se on tuloutettu taloyhtiön kirjanpidossa
– Sijoitusasuntoa varten otetun tulonhankkimislainan korot
– Vuokralaisen hankintaan liittyvät kulut kuten vuokranvälittäjän palkkio, vuokrausilmoitukset ja luottotietojen tarkistaminen
– Asuntoon hankittu irtain omaisuus kuten kodinkoneet ja kalusteet
– Jotkut remonttikulut
– Oman osaamisen kehittäminen asuntosijoittajana esim. alan kirjallisuuden hankintakulut

Palaa tästä vuokraamisen tietopankkiin.

Usein kysytyt kysymykset

Sijoitusasunnon omistamiseen liittyy useita verotuksellisia seikkoja. Näitä ovat muun muassa vuokratulojen verotus, mahdolliset vähennykset, kiinteistöverot, mahdollinen arvonnousu verotettavaksi luovutusvoittona sekä mahdolliset varainsiirtoverot asunnon hankkimisessa.

Vuokratulot verotetaan pääsääntöisesti pääomatulona. Vuokratuloihin liittyvät menot, kuten asunnon ylläpitokulut ja lainan korot, voidaan yleensä vähentää verotuksessa. Verotettava tulo lasketaan vuokratuloista vähentämällä nämä menot. Lisäksi voi olla erityisiä vuokratuloihin liittyviä verovapaita osuuksia.

Kyllä, myös sijoitusasunnosta tulee maksaa varainsiirtovero. Varainsiirtovero on kiinteistön tai asunnon kaupasta tai lahjana siirrettäessä maksettava vero, joka koskee myös sijoitusasuntojen ostoa.