Oman asunnon vuokraaminen

Kuvassa naishenkilön käsi pitämässä puhelinta, joka kuvaa asunnon julkisivua liittyen toimenpiteenä oman asunnon vuokraamiseen.

Haluatko maksimoida sijoitusasuntosi tuoton ja hoitaa oman asunnon vuokraaminen itse? Näillä ammattilaisen vinkeillä löydät asuntoosi uuden vuokralaisen ennätysajassa ja vältyt yleisimmiltä sudenkuopilta.

Lataa vuokranantajaopas sekä 15+ vuokraamisen asiakirjaa syöttämällä asuntosi paikkakunta ja pinta-ala

Lataamalla hyväksyn rekisteriselosteen

cover

Oman asunnon vuokraaminen kattavalla asuntoilmoituksella

Panosta houkuttelevaan, mutta samalla informatiiviseen esittelytekstiin. Korosta asunnon parhaita puolia ja mieti asukkaan arjen kannalta olennaisia asioita, kuten lähiympäristön palveluita tai esimerkiksi julkisen liikenteen yhteyksiä. Vältä kuitenkin markkinoinnin ylilyöntejä, joilla saat tulijoita näytölle, mutta pettymys on harvoin hyvä lähtökohta pitkäaikaiselle vuokrasuhteelle.

Omalla kännykkäkameralla otetut kuvat heikossa valaistuksessa saavat minkä tahansa asunnon näyttämään harmaalta ja luotaantyöntävältä. Panosta siis laadukkaisiin kuviin ja mikäli et käyttäisikään ammattilaisen palveluita, voit ainakin käsitellä kuvat parhaalla mahdollisella tavalla.

Määritä vuokrataso oikein

Vuokratason tulee perustua vallitsevaan markkinatilanteeseen. Tutustu siis alueen muihin asuntoihin, niiden kuntoon ja varustukseen ja aseta näiden pohjalta oma hinnoittelusi.

Sopivasti hinnoiteltuun asuntoon löytyy vuokralainen nopeasti ja myöskään vaihtuvuus ei ole liian suurta. Jos hinta taas on liian korkea, voi olla että vuokralainen joutuu pian miettimään toista ratkaisua, sillä eläminen käy pidemmän päälle liian kalliiksi.

Optimoi ajankäyttö

Asunnon vuokrauksen työläin vaihe on hakemusten läpikäyminen. Varaa tähän siis riittävästi aikaa ja pyri hankkimaan apua lähipiiristä, mikäli mahdollista. Tämän jälkeen kannattaa miettiä, miten näytöt on järkevintä organisoida: kannattaako esimerkiksi järjestää useampi muutaman hakijan näyttö, joissa potentiaalisiin voi tutustua paremmin vai yrittää selvitä yhdellä massanäytöllä. Ennen kuin haastattelet hakijoita laadi itsellesi lista kysymyksistä, joita kannattaa kysyä ja selvitä myös mitä asioita hakijoilta ei tulisi koskaan kysyä.

Oman asunnon vuokraaminen ulkoistettuna

Yksi vaihtoehto on konsultoida ammattilaista vain niissä asioissa, jotka koet itsellesi työläimmiksi. Esimerkiksi vuokrasopimusehdot kannattaa laatia kerralla kuntoon, niin että vuokrankorotusperusteet ja vakuuteen liittyvät seikat on viilattu kuntoon. Kannattaa perehtyä myös hyvään vuokratapaan sekä sopimustyyppien eroihin, kuten siihen miten toistaiseksi voimassa oleva ja määräaikainen sopimus eroavat toisistaan. Asuinhuoneenvuokralaista voit lukea lisää esimerkiksi täältä.

Palaa tästä vuokraamisen tietopankkiin.

Usein kysytyt kysymykset

Oman asunnon vuokraamisessa on tärkeää ottaa huomioon useita seikkoja. Ensinnäkin, tulee selvittää paikalliset vuokramarkkinat ja arvioida asunnon vuokrataso. Lisäksi on tärkeää tehdä huolellinen vuokralaisen valinta, esimerkiksi tarkistaa luottotiedot ja tehdä taustatarkastus.

Sopivan vuokrahinnan määrittämisessä kannattaa tehdä markkinatutkimusta ja vertailla vastaavanlaisten asuntojen vuokrahintoja alueella. Huomioi asunnon koko, sijainti, kunto, kalustus (tarvittaessa) ja muut mahdolliset ominaisuudet. Myös paikallinen kysyntä ja tarjonta vaikuttavat vuokrahintaan. Pyri asettamaan realistinen vuokrahinta, joka houkuttelee vuokralaisia ja vastaa asunnon arvoa ja ominaisuuksia.

Jos vuokralainen ei maksa vuokraa tai aiheuttaa vahinkoa asunnolle, on tärkeää toimia nopeasti ja noudattaa sovellettavia lainmukaisia menettelytapoja. Ensimmäinen vaihe on yleensä ottaa yhteyttä vuokralaiseen ja keskustella ongelmasta. Tarvittaessa voidaan käyttää vuokrasopimuksessa määriteltyjä sanktioita, kuten myöhästymismaksuja. Jos ongelma jatkuu, voi olla tarpeen hakea oikeudellista apua, kuten vuokrasopimuksen purkamista tai vuokran perintää koskevia toimenpiteitä.